perjantai 5. helmikuuta 2016

Rentoutumishetki Neurosonic- patjalla- täydellinen hetki päivässä

Oon saanut kokeilla jotain mieletöntä. En tiennyt, enkä uskonut, että tällaista voisi olla olemassa ennen kuin eräs mies vinkkasi minulle Neurosonic- hoidosta ja sen vaikuttavista tuloksista (olen äärettömän kiitollinen- en osaa edes sanoin kuvailla. Tästä hoitomuodosta sekä siitä, että minulle siitä  täysin entuudestaan tuntematon henkilö ystävällisesti vinkkasi.) Ja ennen kaikkea kiitollinen siitä, että olen saanut hoitoa mahdollisuuden  kokeilla.



Ehkä olisi hyvä aluksi lyhyesti kerrata osa diagnoosilistaani- se muistuttaisi ehkä siitä, kuinka kokonaisvaltaisesta ongelmasta kohdallani on kyse. Teen lyhyen listan ranskalaisilla viivoilla diagnooseista sekä oireista, joita minulla on ja ei tässä ei ole kaikki (PÄIVITYS- uusia diagnooseja tullut tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen, joita en nyt tähän lisää. Tilanne myös valitettavasti edennyt mm. Kipujen suhteen);
- erbin pareesi
-EDS, ehlers-danlosin oireyhtymä
- krooninen migreeni
- krooniset invadilisoivat ylävatsakivut leikkauksen seurauksena
-horton, sarjoittainen päänsärky
- kiertäjäkalvosinoireyhtymä
- CRPS- monimuotoinen alueellinen kipuoireyhtymä
- lanne- ja alaselän hermovamma, selkäydinvamma
- monoplegia
- virtsaumpi
- muut hankalat aineenvaihdunnaliset häiriöt
- autonomisen hermoston toiminnan häiriö
- PCOS- munasarjojen monirakkulaoireyhtymä
- määrittämättön lapsettomuus, hormonihäiriöt
- sekundaarinen Amenorrea
- jatkuvat infektiot kehossa
- jatkuva lämpöily
- koko kehon hankalat lihas- ja luukivut
- anemia
- muutoksia veriarvoissa tuntemattomasta syystä
- lihasjännityksiä ympäri kehoa halvauksen ja toimintakyvyn heikkouden vuoksi
- kipujen aiheuttama kokonaisvaltainen uupumus
- unihäiriöt

Olisikohan siinä jo tarpeeksi listaa, eikä siinä todella ollut kaikki. Tarkoitukseni ei listalla ole todellakaan tuoda sairauttani mitenkään jalustalle, vaan muistuttaa, että en ainoastaan istu pyörätuolissa halvauksen vuoksi- vaan paljon muutakin on pielessä terveydessäni.

Nyt itse asiaan. Ensimmäinen kokemukseni Neurosonic- hoidosta oli vakuuttunut.
Haluan kopioida tähän tekstin, jonka laitoin Neurosonic Finlandin Facebook sivuille. Mielestäni kaikki on kokeilemisen arvoista, vaikka joskus ensimmäiset ajatukset ovatkin hieman pessimistisiä uusien hoitomuotojen suhteen. Tästä hoidosta olen vakuuttunut, olen täysin rakastunut ja voisin asua patjalla! Valitettavasti se ei ole sopivaa.. Alla olevassa tekstissä kerron vaikutuksista mm. Turvotuksen, rentoutumisen ja halvauksesta johtuvien selän lihasten kireyteen ja kipuun, jotka johtuvat kehonhallinnan heikkoudesta (kehossa paljon erilaisia kiputiloja, mutta tässä kerron nyt kipuasteikolla 1-10 neurosonicin vaikutuksesta juurikin pelkästään halvauksen aiheuttamiin lihaskipuihin.) Nyt tekstiin;

Uskomaton tunne. Takana kroonisia invadilisoivia kipuja 24/7 elokuusta 2013 asti. Sen jälkeen käden toimintakyvyn aleneminen loukkaantumisen seurauksena helmikuussa 2015, kädessä jatkuvia kipuja sekä toimintakyvyn rajoitteet. Eikä tässä todella vielä kaikki. Halvaannuin selkäydinnäytteenoton seurauksena huhtikuussa 2015, sain selkääni jatkuvat 24/7 tuskalliset kivut- sairauksen nimeltä CRPS- monimuotoinen alueellinen kipuoireyhtymä, joka todennäköisesti valloittaa myös muuta kehoa. Sairastan lisäksi myös kroonista migreeniä sekä hortonin neuralgiaa eli päänsärky sairauksia. Jaksan istua maksimissaan n. 15 minuuttia pyörätuolissa. Myös lukuisia muita liitännäisoireita halvauksen seurauksena.

Sain tänään kokeilla Neurosonic- patjaa ensimmäisen kerran. Uskomaton tunne hoidon jälkeen. Olen istunut jo jonkin aikaa hoidon jälkeen. Kipu väheni. Kipuasteikolla 1-10 lihaskipu oli ennen hoitoa yläselässä ja hartioissa 6, nyt kipu on vähentynyt huomattavasti, sanoisin kivun olevan nyt hoidon jälkeen 3.

Olo kokonaisuudessaan on todella hyvä ja rentoutunut. Keho tuntuu hyvällä tavalla erilaiselta ja täytyy myös mainita, että meidän kissamme on täysin samaa mieltä.

Jonkin aikaa patjalla maattuani kissa asteli hiljaa vatsani päälle ja alkoi kehrätä värinän tahtiin. Siinä se makasi, eikä hievahtanutkaan- vaikka tavallisesti poistuu paikalta katsomaan välittömästi jos vähänkin jokin asunnossamme liikahtaa.

Eli täällä nyt kaksi todella tyytyväistä kokeilijaa! ❤️

-Saara

Tässä vielä kiinnostuneille linkki Neurosonicin sivuille:
http://www.neurosonic.fi

Ja tähän postaukseen ei todella liittynyt minkäänlaista mainontaa, vaan haluan kertoa teille hoitomuodosta, jonka itse olen kokenut hyvänä, enkä näe syytä olla hiljaa asiasta! Tämä on ihan huippua. Nyt muutaman hoitokerran jälkeen aineenvaihdunta on alkanut selkeästi pelittää paremmin, olen huomattavasti virkeämpi ja lihasjännityksiin tällä on ollut mieletön vaikutus.

Tunnustan- kirjoitan tätä postausta Neurosonic- patjalta käsin, mulla on niin hyvä olla. Ava- kissa makaa mun jalan päällä nauttien värähtelystä ja kehrää sen tahtiin. Kaikki on kokeiltu, enkä tiedä miten voisin osoittaa kiitollisuutta tämän hoidon keksijälle!

Loppuun vielä kuva, miten tosiaan jopa kissa vaistoaa värähtelyn ja nauttii siitä hievahtamatta.






tiistai 2. helmikuuta 2016

Peikko menneisyydestä

Jokainen tätä blogia lukenut tietää jo jonkin verran minusta. Monelle lienee tullut selväksi, että olen melko monisairas näin nuoreksi. Joskus elämä vain menee niin. Vastaan tulee asioita, joihin et pysty itse vaikuttamaan. Sairauteni ovat sellaisia asioita minun elämässäni.

Menneisyyteeni mahtuu kuitenkin vielä yksi sairaus, josta en ole aiemmin avoimesti juuri missään kertonut. En ole kokenut olevani tarpeeksi vahva kertoakseni. Nyt koen. 



Anoreksia.

Olin 13- vuotias, kun sairastuin. Muistan syyslomareissun isäni, äitipuoleni ja velipuoleni kanssa eräässä hotellissa jossakin päin Keski-Suomea. En koskaan unohda sitä hetkeä, kun avasin sen vaalean lilassa kääreessä
olevan Milkan valko-maito- tummasuklaalevyn ja jokin päässäni vain naksahti "en voi syödä tätä." 

En lopettanut syömistä mitenkään tietoisesti. Aloin urheilla hullun lailla. Saatoin juosta viiden kilometrin lenkkejä päivittäin, tehdä useita satoja vatsa- sekä selkälihaksia salaa suihkun lattialla iltaisin, uida useita kilometrejä päivittäin. Ja siinä ei ollut mitään ihailtavaa. Äidin laittamat eväsleivät menivät kerta toisensa jälkeen uimahallin roskikseen. Klassinen lause erinäisissä paikoissa "olen jo syönyt" toistui kauan, kunnes parhaat ystäväni puuttuivat asiaan.

Olin vihainen. Niin vihainen. Miksi he pilasivat mahdollisuuteni tulla paremmaksi? Todellisuus oli, että he olivat huolesta sekaisin ja välittivät- kuten kaikki muutkin (olen ikuisesti kiitollinen näille kahdelle ystävälle, joiden sydän on täyttä kultaa).

Aliravitsemuksesta sairastunut mieli ei kyennyt nähdä asioita selkeästi. Peikko päässäni huusi vain syötyjä kaloreita, kulutettuja kaloreita ja näki kaiken muun pahana- vihollisena. Peikko vihasi sitä, jos joku puuttui hänen tekemisiinsä, peikko eli omaa elämäänsä, johon ei mahtunut mikään muu, kuin ruoka sekä liikunta. Anoreksia aika oli minulle aikaa nimeltä hallittu kaaos. 

Hallinnan tunne. Sitäkö alitajunnaisesti lähdin hakemaan? En osaa sanoa. Olin sairas. Anoreksiaan ei päätetä sairastua, mikä on virheellinen ajatus monella ulkopuolisella, joka ei ole sairautta kokenut tai nähnyt läheltä.

Anoreksia on hengenvaarallinen, vakavasti otettava sairaus. Itse olen vapaa anoreksian kahleista. En koskaan tule unohtamaan kaloritaulukoita, en koskaan tule pääsemään eroon hennosta karvoituksesta poskillani, en koskaan tule saamaan takaisin menetettyä terveyttäni. 

En silti valinnut sairastua, en näin ollen voi asioille mitään. Anoreksia on osa minua, osa menneisyyttäni. Aiheutin paljon pahaa, mutta toivon, että ihmiset voivat antaa anteeksi ja ymmärtävät, että olin myös silloin sairas- kuten olen nytkin, vain hieman eritavalla. Paremminkin eri diagnoosilla.

Paranemisen tie oli pitkä ja kivinen, mutta se kannatti. Välittömästi aliravitsemuksen korjaannuttua ajatukseni alkoivat selkiintyä, aloin hahmottaa, mitä haluan elämältä. Silloin tiesin, mitä haluan tehdä isona. Löysin suunnan. Mikään ei tapahtunut hetkessä, mutta tiesin, että minusta on siihen. Tiedän, että myös sinusta on siihen. Jokainen meistä on oman elämänsä tähti- kuten äitini minulle on sanonut. Olin rohkea ja otin askeleen, sen jälkeen toisen. Huomasin aina askel kerrallaan, miten jokainen vie minua eteenpäin ja kohti unelmiani. Halusin olla tähti- en antanut anoreksialle sitä mahdollisuutta tässä taistelussa.

Iso kiitos kuuluu myös perheelleni, ketkä vankasti jaksoivat katsella ja käydä tätä taistelua kanssani.