Meidän

Katselen hetken
Kävelen vierellesi
Hiljaisuudessa, et ääntäni kuule
Otan kädestäsi
Hipaisten samalla poskeasi

Suudelma
Kaksi yksinäistä
Ihmisten keskellä
Taustalla basson jytinä
Kohtaamisia tupakka-paikalla
Yöllä kello kahdelta

Erkanevat tiet
Kohtalon yhteen saattamat
Perhosia mun vatsassa

Kuuntelen hengitystäsi
Raskasta
Hyväilen ihoasi
Ajatellen
Ei kai mikään meitä
koskaan uhkaisi
Vaikka olen jalat maassa jalaton

-Saara-

Viesti kesältä

16.7.2016 

Hei elämä, minä täällä. Tuijotan ulos ikkunasta, lehmuksen oksat heiluvat tuulen mukana. Aurinko pilkistää oksien raoista. Puu näyttää kauniilta. Vahvat, jykevät oksat vaikuttavat tarpeeksi turvallisilta kiivetä. Lehdet antavat suojaa. Mutta miltä? Miltä elämä sinä minua suojelisit? Tarvitsenko suojelusta- suojeliaa, joka suojelee jokaiselta kolhulta, iskulta- suojelee myös sinulta elämä. En tarvitse, elämä sinä näytät, miten matka on kuljettava- tapahtumat ohjaavat, näyttävät suunnan. Tie on jokaisen meidän kuljettava, tavalla tai toisella. 

Minun tieni sinussa on ehkä tavallista mutkaisempi, tavallista kivisempi, tämä on soratie jota pitkin aion silti kulkea, kunnes matkalleni tulee väistämätön. Elämä, minä olen valmis. Olen heikko ja samalla tajuttoman vahva, vahvempi kuin mikään mitattavissa oleva materia. Vahvempi kuin yksikään betoni tässä karussa, pimeässä maailmassa. Elämä, sinussa on toivo ja vahvuus. Se estää päästämästä irti.

Tänään

Löysin kirjoittamani tekstin kesältä. Tekstistä heijastuu epätoivo ja samalla voi lukea rivien välistä toivon olevan hyvinkin vahvana arjessani. Vaikka voisi kuvitella, että kaiken tämän keskellä on pelkästään epätoivoa, katkeruutta ja vihaa- niin ei. Välillä turhautumista ja surua, mutta jokaisena päivänä yritän silti nähdä kauneutta. Kaikessa, mihin katson.

Olen suunnitellut monia tekstejä, väsymys on viikonlopun jäljiltä ollut ylitsepääsemätöntä, mutta hetki kerrallaan. Täytyy yrittää muistaa olla armollinen.

Hymyn taakse piiloudun kipupeikolta

Viikot tuntuu toinen toistaan raskaammilta. Keho elää omaa elämäänsä ja mieli omaansa. Viimeisen puolen vuoden aikana ja jo ihan parin kuukauden aikana vointiin on mennyt huonommaksi. Fyysisesti- ei niinkään henkisesti. Kivut ovat olleet tuskallisen kovia, mutta onneksi parempiakin hetkiä mahtuu mukaan.

Rakastan syksyn värejä, oranssia ja punaista, lehdet näyttää kultaisilta- jos mielikuvituksella katsoo.

Yritän tehdä kaikkeni, jotta kehoni ei ihan rapistuisi. Fysioterapialla ja omaehtoisella kuntoutuksella on valtava rooli elämässäni. Millaista kuntoutusta sitten saan?

Tällä hetkellä minulla on fysioterapia kerran viikossa, sekin valitettavasti tuntuu joskus liian raskaalta ja menee useita päiviä toipumiseen. Lisäksi lymfaterapiaan olisi maksusitoumus, mutta vielä en ole kyennyt sinne menemään, koska se on kiellettyä infektioiden aikana. Toimintaterapiaa on myös suunniteltu. Laitoskuntoutusjaksot on myös osana kuntoani ylläpitävää toimintaa.

Kotona yritän parhaani mukaan ylläpitää toimintakykyäni. Tarvitsen kaikissa päivittäisissä toiminnoissa paljon apua.  Yritän silti tehdä niin paljon itse kuin pystyn, koska sekin omalla tavallaan ylläpitää jäljellä olevaa toimintakykyä. Olen nyt kuitenkin yrittänyt hyväksyä sen tosiasian, että vain riittävän hyvillä tukitoimilla pärjään jotenkuten.

Meidän taloa ympäröi kymmenet vaahterat.

Kotona yritän päivittäin nousta vuoteesta, vaikka se olisi kipujen vuoksi lähes mahdoton tehtävä. Yritän syödä ja käydä suihkussa. Joskus jopa saatetaan avustajan tai miehen kanssa lähteä johonkin, pois kotoa neljän seinän sisältä. Sillä on mieletön merkitys psyykeen kannalta. Nähdä ihmisiä, katsoa, miten puun lehdet vaihtavat väriään. Kuunnella ympäristön ääniä ja hengittää. Hengittäminen onkin tärkeä voimavara kivun keskellä.

Monesti kotona turvaudun hankalina hetkinä hengitysharjoituksiin sekä muihin erilaisiin rentoutusharjoitteisiin. Toimintakyvyn ylläpito sekä elämänhallinta on iso kokonaisuus. Kivunhoidollisestikin lääkitys on yksi osa, sen lisäksi koen tarvitsevani muitakin hallintakeinoja kuten erilaiset harjoitteet. Tietoisuustaito- harjoitukset on tullut tutuksi ja tärkeiksi vuosien varrella. Samoin erilaiset lämpöä tuottavat asiat koen tärkeiksi, vaikka välillä ne valitettavasti saattavat kyllä lisätä nivelten kipuja. Kehossa on niin monenlaisia kiputiloja, että yhteen sopii toinen ja toiseen toisenlainen keino. Tärkein on itselläni se kokonaisuus, jonka luon oloni sietämiseksi.

Puhun usein sietokyvystä ja siitä, miten olen esimerkiksi kipua yrittänyt oppia sietämään vuosien mittaan. Joskus kuitenkin väkisin herää ajatus, että olisi toisinaan ihana jopa nauttia elämästä. Onneksi niitäkin hetkiä on, hankalasta tilanteesta huolimatta. Olen onnellinen pienistä hetkistä, kun pääsen ulos tai saan rakkaan ihmisen vierelleni makoilemaan silloin, kun ei ole voimia muuhun.

Viimeviikolla oli paljon ihania hetkiä, rakkaiden ystävien ja läheisten tapaamista, meidän ihanan Doula- porukan tapaamista, ulkoilua avustajan kanssa. Kaiken keskellä, olen silti onnekas.

Viiru on vierellä joka hetki.